Haluatko miljonääriksi?

Päivän kohokohta!

Pelottomien norjanmatkaajien yöt ovat näemmä täynnä toimintaa. Männä yönä heräsin ihan itse neljän aikaan, puin vaatteet päälle ja juuri kun nappasin puhelimen käteen tiskipöydältä, se soi. Hälytyskeskuspalvelu ilmoitti sitten töistä tulevasta lvis-hälystä. Huomasin siinä samalla sen, että en ole muistanut siirtää hälysoittoja meidän tilapäiselle vartijalle. Ihan hyvä, että todennäköisesti nämä jutut julkaistaan vasta kun olemme takaisin Suomen kamaralla. Soitin ihanaiselle tyypille, joka kävi hoitamassa hommat kuosiin aamulla viideltä Suomen aikaa. Tuo minun hälysoittojen siirron unohtaminen on halpaa verrattuna siihen, että Paz huomasi tänään hänen kännykän ottavan nettiyhteyksiä (eli facebookin päivitykset pukkasivat läpi) ehhehhee, että minä pidän metelin kun puhelinlasku tulee! Toivottavasti pääsen oikein kunnolla lällättämään ja hekumoimaan sillä (ennen kuin maksan sen kiltisti pois).

Jätimme aamulla sateiselle Ballangenille pyöreävatsaiset jäähyväiset. Levottomat mättöruokailijat ja tulevat kolesterolilääkityksen uhrit tekivät oikein kunnon aamiaisen munineen ja pekonineen ennen kuin pyörivät autoon, vaihtoivat sukat jälleen kerran kuiviin ja kaasuttelimme etelään pitkin Norjan valtatie E6:sta pitkin.

Ohjelmoimme aamun uskaliaina hetkinä päivän päätepisteeksi Mo-I Ranan. Navigaattori ilmoitti matkaksi nelisensataa kilometriä (helppo nakki) ja matka-ajaksi noin neljä ja puoli tuntia (piece of cake). Ei muuten onnistu näillä teillä ja tällä autolla sellainen vauhti vaikka olisi kuinka Vatasen verta suolissa. Reilun puolen tunnin ajamisen jälkeen pääsimme yhteen reissun kohokohdista, lauttaan =) Tai tietty ensin pääsimme lauttajonoon. Meitä ennen oli kaksi autoa, joiden perään kävimme kiltisti odottelemaan. BIIB - väärä valinta. Viereiselle kaistalle tuli kaksi rekkaa ja niiden perään kymmenkunta henkilöautoa. Arvaahan sen jo lyhyellä matematiikallakin, kuinka siinä kävi: Ihan viimeisinä oltiin kun lautalle ajettiin.. Tämä on sitä meidän tunnettua tuuriamme =)

Typerien turistien jono. Vasemmalla oli ammattilaiset.

Asuntoautolla on mittaa 7,056m - meitä oli kaksi aikuista ja yksi kaksivuotias - lautalle pääsy maksoi 260 kruunua eli himpun verran päälle 30 euroa. Matka kesti noin 25 minuuttia, eli sen aikaa kun yritimme ensin syöttää pienelle, vihaiselle tytölle edes paria lusikallista jogurttia, sen jälkeen painimme hänelle ulkohaalarin päälle ja kumpparit jalkaan ja raahasimme sen purppuranaamaisen sumutorven pihalle. Kylpyaddiktille tuollaisen vesimäärän näkeminen kerralla on aika pysäyttävä kokemus, nappulakin oli melkein kaksi sekuntia hiljaa ennen kuin alkoi reklamoimaan painavasta poposta ja väärästä suunnasta puhaltavasta tuulesta. Sen jälkeen olikin jo aika kantaa vastusteleva, satunnaisia iskuja jakeleva, viisitoistakiloinen köntti takaisin autoon itkemään. Syy taaperon kärtyisyyteen löytyy tänään liian lyhyiksi jääneistä päiväunista, se poloinen ehti nukkumaan vain tunteroisen ennen kuin julmurivanhemmat herättivät hänet silkalla ajatuksen voimalla (kysyin ääneen, voidaanko käydä yhdessä tupakalla kun nappula nukkuu.. Kuuluisat viimeiset sanat).

Lauttarannan kivan näköisiä paatteja

Lautalta poistumisen jälkeen maisema muuttui vielä hieman kivisemmäksi. Täällä nämä kalliot todellakin ovat yhtä, isoa kivikönttiä. Takana kaukana ovat ne poloiset tunturit, jotka näyttävät lasten hiekkakakuilta näihin verrattuna. Koska olimme last in - last out - lastaamisen uhreja, jäimme tietysti kaikkien lautalla olleiden rekka-autojen taakse junnaamaan. Tottakai se loi valheellisen turvallisuuden tunteen kun tiesi, että jos joku kaahari tulee vastaan hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä nasauttaa johonkin vastaantulevista isoista autoista kuin meidän keulaan, mutta ylämäissä ne aiheuttivat hieman päänvaivaa raskaine lasteineen ja alati hidastuvine vauhteineen. Siispä vedimme auton tien sivuun ja otimme pikkuriikkisen lounastauon kaasulieden lämmössä. (Pakko syödä kuin viimeistä päivää kun tuota ruokaa on niin järjetön määrä mukana). Levähdyspaikalla Paz myös bongasi tämän alueen leirintäaluekartalta oikein helmen alueen jota TomTom ei tunnistanut. Onneksi kaksi minuuttia matkan jatkumisen jälkeen kumpikaan meistä ei enää muistanut sen paikan nimeä. Olishan se ollut liian helppoa ottaa vaikka kännykkäkameralla kuva siitä kartasta tai jotain.

Matkan varrella tänään oli enenevässä määrin tunneleita. Meillä on jossain välissä tämän reissun aikana palanut toinen ajovalo autosta, joten osassa tunneleista mennään aika sokkoina vaikka onhan niissä luolissa tietty kattovalot. Paz päästi nyt ehtoolla sisäisen autonasentajansa valloilleen ja huomasi sellaisen pikkuseikan, ettei meillä ole ollut koko reissun aikana minkäänlaisia parkkivalojakaan, niiden sulake puuttui kokonaan. Siellä on retkue vääntänyt tunnelit täysin näkymättöminä takanatulijoille. On meillä (ainakin ollut) toimivat jarruvalot, mutta suositus lienee se, että jotain muutakin takana näkyy kuin vain paniikkijarrutukset. Täytyy muistaa huikata noille auton vuokraajille jahka joskus palautetaan tämä biili niille.

Olemme jälleen kerran löytäneet tavan tienata se ensimmäinen miljoona: lobbaamme suomen ministerit rustaaman lain, jossa ajokortin hakijat velvoitetaan ajamaan täällä "pysy prkle omalla kaistallasi"-kurssi joka tietysti on pakollinen ja sen hyväksyttyyn suorittamisen voi valvoa ainoastaan auktorisoitu opettaja Paz, sihteerikkönsä Kat ja kiintiökehari Beibi. On se hieman källiä, kun parinkymmenen metrin päästä, näkymättömistä mutkan takaa voi pukata vastaan pyöräilijä, scania tai lammaslauma. Siinä todellakin on onnettomuustutkintalautakunnalle helpotus, jos voi todistaa olleensa omalla kaistalla silloin kun se kiiluvasilmäinen sorarekkakuski tuli vastaan ja jyräsi meitit metrin mittaiseen ruttuun ja lopuksi vielä tuuppas tieltä alas.

Tuolta se tuli, ja tuonne se meni

Vastaantulijoiden lisäksi meitä on tänään kurittanut sade. Koko päivän on tullut taivaalta vettä vaihtelevalla tehokkuudella, eikä se vielä näin illaksikaan ole kuivaksi päässyt. Onneksi jesarilla paikattu markiisi pitää vettä ja mahdollistaa tämänkin kirjoittamisen pihamaalla kun Paz nukuttaa vuorostaan vandaalia. Elämä olisi paljon helpompaa jos meillä olisi a) toimiva netti tai edes b) paperikartta.. TomTomin näyttö on kovin pieni ja mitätön suunnitellessa päivän reittiä, eikä ipadin kartta ole aivan tällä planeetalla vieläkään (tai minä en ole vielä löytänyt sitä sen merkkaamaa suoraa tietä minnekään.) Meillä olisi ollut muistaakseni kotona norjan matkaopas, mutta koska suunnitelmissa oli pysyä tutuilla seuduilla, niin kuka sellaisia mukaan ottaisi?

Mo-I Ranan sijasta päädyimme tänään Fauskeen ja omaperäisesti nimettyyn Camping Fauskeen. Ihan on miellyttävän oloinen paikka, lapsille on keinuja ja vessat on kuin mummolaan menis, ilman käsipyyhkeitä. (Siis on meillä mummolan vessassa käsipyyhkeet, mutta täällä ei, muuten sama tunnelma.) Keittotilakin oli valloittava, puna-valkoruudulliset pöytäliinat, muovikukat ja kaikki. Lämmityskin siellä oli, mikä on ihan luksusta näemmä näillä alueilla.

 Camping alueen respan mummo puhui tasan yhtä kieltä, norjaa ja minä sain kuin sainkin kouluruotsilla selostettua tahtomme. Lisäksi tottakai sain lanseerattua uuden sanan norjan kieleen: "Tacks" se on tack ska du ha:n ja thanksin sekoitus.. Kylläpä tulee fiksu olo kun tuollaisen päästää suustaan kun on juuri ehtinyt onnitella itseään hyvin menneestä suorituksesta. Höh.

Hintaa tälle yölle tuli 240 kruunua, 200 autopaikka ja 40 sähköstä. Alue oli matkailijoista vapaa kun tulimme tänne neljän maissa paikallista aikaa, joten saimme jälleen kerran seurata hyvin läheltä valintavastaisen kuljettajan arpomista, minne me auto laitettais.. Vartin sompaamisen jälkeen otimme sen piikkipaikan, siirsimme autoa tutun nelisen kertaa ja vänkärin käytyä kitkeräksi auto pysähtyi juuri siihen mihin pitikin. Jyväskylän rallissa tosin meitä ei tähän paikkaan päästettäisi, ollaan ulkokurvin loppupuolella, meidän ja valtatien välissä on pihlaja-aita ja kevyenliikenteenväylä. No, todennäköisesti jos joku tulee tästä kaasu pohjassa, hän todennäköisesti osuu meidän keulaan, ei perään jossa nukutaan.

Nappula veti näkkileipää ja katsoi teletappeja pikkuläppäriltä sen aikaa kun me nautimme illallisen (mm. sitä näkkileipää ja teletappeja) ja sen jälkeen alkoikin tämä iltashow. Tyttö ei ole päässyt kiinni tähän aikaeroon, eikä sitä enää kannata parin päivän vuoksi alkaa kovin yrittämäänkään. Eli paikallista aikaa seitsemältä käytin pienen naisen vessassa, tuppasimme hänet täyteen puuroa ja Paz jäi odottamaan tyrmäytymistä.

Nyt ohjelmassa olisi tälle ehtoolle katsoa hieman sitä, mihin kenties me päädymme ensi yöksi ( ja vähentää siitä 200km ja yöpyä siellä.) Onnea on lomailijan elämä!