Minen sitten muuten ruottia puhu

Fausken aamupalan jälkeen hyppäsimme takaisin E6:lle ja vaelsimme vielä etelämmäs Mo-I Ranaan. Tie oli aika yllättävä, hetkessä mutkan takaa tuli vastaan yhden auton mentävä silta, sitten taas painettiin luotisuoraan tundran läpi (mahtava maisema muuten Saltdalin kansallispuistossa). Yksi tunneli tämän päivän matkan varrelta tulee varmasti vielä satoja kertoja minun painajaisuniin, lyhyt tunneli jonka päässä tie lähti laskemaan niin nopeasti, että näytti kuin tunneli johtaisi suoraan mereen. Silloin pelotti.

Toinen pelko keskiviikolle tuli syrjäisellä parkkipaikalla, johon pysähdyimme tutkimaan alueen leirintäalueinfoa. Auton ympärille tuppas jostain harmaapäinen mies, joka alkoi kiertämään autoa jossa kuitenkin on meidän kallein omaisuus, tyttö, istumassa tiukasti turvavöissä. Hajaannuimme parkissa niin, että Paz jäi kiertämään autoa miehen perässä ja minä kävin pikapikaa kuvaamassa sen taulun (niin varmistamme sen, ettei nimet pääse nopeasti unohtumaan) ja kaahasimme paikalta pois alta minuutissa. Tietty saattoihan se olla joku seurankipeä/muulla asialla oleva ihminen, mutta emme jääneet ottamaan selvää koska hän ei apua pyydellyt.

Keskellä kylää Mo i Ranassa oli sitten tämmöinen koski.

Mo-I Ranan jälkeen tie vaihtui numerolle E12 ja lähdimme kohti Ruotsia. Vielä ennen Norjasta poistumista kävimme tankkaamassa auton ja vänkärin karkkivarastot. Reilut 60 litraa naftaa ja sylillinen mässyjä maksoi 940 kruunua. Litrahinta dieselille siinä meidän tankkauspaikassa oli 13,60 kruunua. Se, että Norja olis kaikin puolin kallis maa, on kakkapuhetta, ainakin näiden mielestä. Tietysti lihatuotteet ovat täällä hieman kalliimpia kuin meillä, mutta kuivat elintarvikkeet ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa, eikä tuossa polttoaineenkaan hinnassa ole suurta eroa. Esim olemme ihan turhaan pelänneet tuota Narvikin eteläpuolella olevaa lauttaa juuri sen vuoksi, että olemme olettaneet sen maksavan tähtitieteellisiä summia. Ensi kerralla sitten tulemme maahan tätä nyt mentävää reittiä ja hilpaisemme taas etelään siitä, mihin tällä kerralla jäätiin. Eteläisemmässä Norjassa tiet on hetkittäin parempia ja nopeampia kuin pohjoisessa, me jopa pari kertaa pääsimme ajamaan ihan suurinta sallittua nopeutta =)

Valtakunnan rajan vaihtumista ei juurikaan huomannut, kyltti tuli ja meni - ja ilmoitus siitä, että Ruotsin tulliin on 74km rajalta. Tien pinta muuttui paljon karkeammaksi asfaltiksi ja parkkipaikat kävivät säälittäviksi. Ruotsi on niin solidaarinen maa, että täällä parkkipaikat ovat kaikille yhtä pieniä, tosin niitä on tuon tien varrella noin kilometrin välein, niin että varmasti kaikille riittää tasapuolisesti eikä kenellekään käy paha mieli että toisilla olisi enemmän tilaa.

Solidaarinen parkkipaikka

Matkalla ollessamme jouduimme turvautumaan puhelimitse nettitukeen, mummo ja ukki kahlasivat nettiä läpi ja yrittivät löytää meille matkan varrella avoinna olevan leirintäalueen. Ukki tietysti muistaa vanhana rekkakuskina nämäkin tiet ulkoa ja osasi kertoa meille, että punaisen talon kohdalta käännytte sitten vasemmalle (tai oikealle, olisi varmaan kannattanut kirjoittaa ne tiedot ylös). Päivän kohteeksi valikoitui Sorselen leirintäalue. Matkan varrella yritin bongata, josko missään niistä pienistä kylistä olisi näkynyt pankin konttoria ja sitä kautta automaattia. Norjan kruunuja meillä jäi läjäpäin, eurojakin on, mutta Ruotsin kruunuja meillä on mukana tasan 20. Eli sillä voi hyvällä tuurilla saada ehkä pienen suklaapatukan kaupassa. Ne kylät, jotka E12 varrella olivat, olivat sen verran pieniä, ettei ainakaan minun harjaantumaton silmä löytänyt mistään automaatin kylttiä.

Sorseleen päästyämme, ja ihan vahingoissa leirintäalueen löydyttyä, ajattelin käydä ensin vain kysymässä respasta missä olis lähin automaatti. Samalla tuli sitten otettua sieltä yöpaikkakin, 210 kruunua (visalla, kiitos) ja kuultua ohjeet automaatille - jota ei sitten millään löytynyt, mutta mitä me rahalla kun korttikin toimii =) Kävimme ICA:ssa hakemassa matkaevästä ja sitten viereisessä Systembolagetissa ostelemassa paikallisia herkkuja meidän vartijalle kiitokseksi valppaudesta ja anteeksipyynnöksi aamuyön herätyksistä. ICA:n pihalla mainostettiin I Love Sorsele -paitoja, mutta ei niitä missään siellä kaupassa ollut ja minähän en ala Ruotsalaisilta mitään kyselemään jos ei ole aivan pakko! UGH, olen aikani Liisan kanssa ompelukonelaulua laulanut..

Sorselen leirintäalue oli mukava ja siisti. Keittopaikka, ruokailutila, vessat ja suihkut olivat kaikki samassa rakennuksessa yhden sisäänkäynnin takana, joten sillä aikaa illalla kun minä kylvetin pientä tyttöä, isä ehti laittamaan meille iltaruokaa sen minkä niistämiseltään ehti. Paz on nyt saanut sen saman pöpön, mikä vaivasi minua alkumatkasta ja mikä edelleenkin saa pienen tytön yskimään ja ikivihreän valumaan.

Torstaiaamuna keittelimme puuron, pakkasimme auton ja läksimme reilun 300 km:n vaellukselle kohti Haaparantaa ja Ikean ostohelvettiä olemattomien kruunujen poltellessa taskuja.